P2X Solutions tilaa suomalaiselta Q Powerilta synteettisen metaanin tuotantoteknologiaa

Vihreän vedyn ja P2X-teknologian edelläkävijä P2X Solutions on allekirjoittanut sopimuksen Suomen ensimmäisen teollisen mittakaavan uusiutuvan synteettisen metaanin tuotantolaitoksen toimituksesta suomalaisyhtiö Q Powerin kanssa. Sopimus kattaa laitoksen suunnittelun, valmistuksen ja toimituksen P2X Solutionsin vedyn tuotantolaitoksen yhteyteen Harjavaltaan.

Metaanin tuotantolaitos sijoitetaan Harjavallan Suurteollisuuspuistoon, jonne P2X Solutions rakentaa myös Suomen ensimmäisen teollisen mittakaavan vihreän vedyn tuotantolaitoksen. Osa kestävästi tuotetusta vedystä jalostetaan nyt tilatussa metanointilaitoksessa synteettiseksi metaaniksi. Metaanin valmistamisessa tarvittavan hiilidioksidin laitos saa teollisuuden prosesseista talteenotettuna.

P2X Solutionsin Harjavallan laitoksen tontilla on jo aloitettu rakentamista valmistelevat työt. Myös Q Power aloittaa laitosta koskevat työt tänä vuonna. Sekä vety- että metanointilaitoksen toimitus ja käyttöönotto tapahtuvat aikataulun mukaan vuonna 2024.

“Sähköpolttoaineet, kuten metaani, metanoli ja ammoniakki, ovat tärkeä askel edetessämme kohti liikenteen hiilineutraaliustavoitteita. Päästöttömästi tuotettuja sähköpolttoaineita voidaan käyttää olemassaolevissa polttomoottoreissa ja niihin sisältyy siten valtava päästövähennyspotentiaali. Olemme ylpeitä yhteistyöstä toisen kotimaisen vihreän teknologian edelläkävijän Q Powerin kanssa”, kertoo P2X Solutionsin toimitusjohtaja Herkko Plit.

”Energiajärjestelmän murros on väistämätön – ilmastonmuutos etenee ja vaateet huoltovarmuudelle kasvavat, joten aikaa ei ole hukattavaksi. On todella hienoa päästä toteuttamaan teollisen mittakaavan uusiutuvan synteettisen metaanin tuotantolaitos yhdessä uraauurtavaa työtä tekevän P2X Solutionsin kanssa”, toteaa Q Powerin toimitusjohtaja Eero Paunonen.

P2X Solutions teki investointipäätöksen 20 MW:n vihreän vedyn tuotantolaitoksesta Harjavaltaan alkuvuonna 2022 ja jatkaa muiden potentiaalisten laitospaikkakuntien kartoittamista. Yhtiö tiedotti 19.8.2022 esiselvitysten tekemisestä Joensuuhun mahdollisesti rakennettavasta 30–50 MW:n vihreän vedyn ja sähköpolttoaineiden tuotantolaitoksesta yhdessä energiakonserni Savon Voiman kanssa. Tavoitteena P2X Solutionsilla on kymmenessä vuodessa rakentaa 1 000 MW elektrolyysikapasiteettia.

Lisätietoja:                                            

Herkko Plit, toimitusjohtaja

herkko.plit@p2x.fi

050 462 0788

Eero Paunonen, toimitusjohtaja

eero.paunonen@qpower.fi

044 425 2260

P2X Solutions on suomalainen vihreän vedyn ja Power-to-X-teknologian edelläkävijä. Vauhditamme vetymarkkinan syntyä kokonaisvaltaisesti ja innovatiivisesti arvoketjun kaikilla osa-alueilla. Toimimme vihreän vedyn ja synteettisen polttoaineen tuottajana ja jakelijana sekä toimitamme vetylaitoksen asiakaslähtöisesti tarvittaessa avaimet käteen -periaatteella. Muutamme maailmaa puhtaammaksi – yhdessä. https://p2x.fi/

Q Power mahdollistaa asiakkailleen siirtymisen kohti fossiilivapaata ja omavaraista energiajärjestelmää kehittämällä ja toimittamalla asiakkailleen kustannustehokkaita, korkean hyötysuhteen omaavia tuotantoteknologioita. Tavoitteemme on valmistaa vuosikymmenen loppupuolella 500 MW uusiutuvien synteettisten polttoaineiden tuotantokapasiteettia vuosittain.

Q Power – Konkreettisia ratkaisuja ilmastomuutoksen torjuntaan www.qpower.fi