Eurooppalainen energiayhtiö Alpiq P2X Solutionsin pääomistajaksi

Suomalainen vihreän vedyn edelläkävijäyritys P2X Solutions on sopinut rahoitusjärjestelystä johtavan sveitsiläisen energiapalveluiden toimittajan ja sähköntuottajan Alpiqin kanssa. Alpiqin investoinnin myötä yhtiöstä tulee P2X Solutionsin pääomistaja.

”Alpiq on merkittävä eurooppalainen energiayhtiö, ja meistä on hienoa aloittaa yhteistyö heidän kanssaan. Strateginen kumppanuus Alpiqin kanssa vahvistaa huomattavasti asemaamme sekä mahdollisuuksiamme laajentaa toimintaamme. Lisäksi Alpiqin myötä voimme optimoida uusiutuvan sähkön, vihreän vedyn ja synteettisten polttoaineiden tuotannon arvoketjuamme”, toteaa P2X Solutionsin toimitusjohtaja Herkko Plit.

Alpiq tuottaa asiakkailleen sähköä sekä tarjoaa energiatuotantoon, markkinointiin ja optimointiin liittyviä palveluja useilla Euroopan keskeisillä markkina-alueilla. Yhtiö on toiminut myös Suomessa oman tiimin voimin jo usean vuoden ajan. Alpiqilla on erityisen vahva asema ja yli satavuotinen historia vesivoiman tuotannosta Sveitsissä. Yhtiön oikaistu liikevaihto (poislukien ei-toiminnalliset vaikutukset) oli yli 8,5 miljardia euroa (8,4 miljardia Sveitsin frangia) vuonna 2023.

”Vedyntuottajana P2X Solutions sopii täydellisesti Alpiqin strategiaan”, sanoo Amédée Murisier, Alpiqin johtoryhmän jäsen, joka vastaa myös yhtiön vetyliiketoiminnasta sekä Sveitsin toiminnoista. ”Olemme iloisia voidessamme lujittaa asemaamme Suomessa hyödyntäen toimitusjohtaja Herkko Plitin ja hänen tiiminsä osaamista. Yhdessä voimme panostaa merkittävästi uusiutuvan energian integrointiin.”

P2X Solutions jatkaa omistusjärjestelyn myötä itsenäisenä yhtiönä.

P2X Solutions rakentaa parhaillaan Suomen ensimmäistä teollisen mittakaavan vihreän vedyn tuotantolaitosta Harjavaltaan. Yhtiö suunnittelee lisäksi vetylaitoksia Joensuuhun ja Ouluun.

Lisätietoja

Herkko Plit 
Toimitusjohtaja 
P2X Solutions Oy 
herkko.plit@p2x.fi  
+358 50 462 0788 

Media Relations Alpiq
media@alpiq.com
+41 58 833 83 33

Tietoa P2X Solutionsista

P2X Solutions on suomalainen vihreän vedyn ja Power-to-X-teknologian edelläkävijä. Vauhditamme vetymarkkinan syntyä kokonaisvaltaisesti ja innovatiivisesti arvoketjun kaikilla osa-alueilla. Toimimme vihreän vedyn ja synteettisen polttoaineen tuottajana ja jakelijana sekä toimitamme vetylaitoksen asiakaslähtöisesti tarvittaessa avaimet käteen -periaatteella. Muutamme maailmaa puhtaammaksi – yhdessä. https://p2x.fi/

Tietoa Alpiqista

Alpiq on johtava sveitsiläinen energiapalvelujen tarjoaja ja sähkön tuottaja, joka toimii koko Euroopassa. Se tarjoaa asiakkailleen kattavia ja tehokkaita palveluita energian tuotannon ja markkinoinnin sekä energian optimoinnin aloilla. Alpiq on tuottanut ilmastoystävällistä ja kestävää sähköä hiilivapaasta sveitsiläisestä vesivoimasta yli 100 vuoden ajan. Voimalaitosportfolioon kuuluu myös osuuksia kahdesta sveitsiläisestä ydinvoimalasta sekä joustavista lämpövoimaloista, tuulipuistoista ja aurinkovoimaloista Euroopassa. Alpiq-konsernissa työskentelee noin 1 200 henkilöä, ja sen pääkonttori sijaitsee Lausannessa. Alpiq Holding Ltd. on enemmistöltään yksityisessä omistuksessa oleva osakeyhtiö. Sen täysin hallitsevat kolme osakasryhmää ovat Schweizer Kraftwerksbeteiligungs-AG (SKBAG), sveitsiläisten vähemmistöosakkeenomistajien konsortio (KSM) ja EOS Holding SA (EOS).