Kati Levoranta P2X Solutionsin osakkaaksi ja johtajaksi

Kati Levoranta aloittaa vihreän vedyn tuottaja ja power-to-x-teknologian edelläkävijä P2X Solutions Oy:n osakkaana ja johtajana, joka vastaa operatiivisen ja kaupallisen toiminnan kehittämisestä. Levoranta on toiminut Rovio Entertainment Oyj:n toimitusjohtajana vuosina 2016-2020 ja sitä ennen merkittävien infrahankkeiden parissa mm. Nokian verkkotoiminnoissa. Levoranta aloittaa yhtiön palveluksessa 1.4.2021.

P2X Solutionsin visiona on rakentaa päästötöntä suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa tuottamalla elektrolyysin avulla vihreää vetyä ja jatkojalostamalla siitä synteettisiä polttoaineita. Elektrolyysi on kemiallinen reaktio, jossa vedestä erotetaan sähkövirran avulla vetyä. Yhdistämällä vety teollisista prosesseista talteen otettuun hiilidioksidiin voidaan tuottaa päästöttömiä synteettisiä polttoaineita. Yhtiö on jo aloittanut konseptisuunnittelun ja kartoittanut vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja ensimmäiselle 20 megawatin elektrolyysilaitteistolle.

”Uskon vahvasti vihreän vedyn voimaan ja on hienoa olla eturintamassa luomassa ja rakentamassa ympäristöystävällisiä ja innovatiivisia ratkaisuja. P2X Solutionsin kunnianhimo on korkealla ja teemme yhteiskunnan kannalta merkittävää työtä paremman tulevaisuuden eteen”, Kati Levoranta kertoo.

Levoranta täydentää P2X Solutionsin kokenutta, asiantuntevaa ja visionääristä tiimiä, joka hallitsee uuden infrastruktuurin rakentamisen ja ymmärtää siihen liittyvät yhteiskunnan tarpeet sekä Euroopan unionin että Suomen näkökulmasta.

”Kati Levoranta jakaa visiomme päästöttömästä hyvinvointiyhteiskunnasta ja olen erittäin iloinen siitä, että hän tuo tiimiimme monialaisen osaamisensa sekä edistyksellisen ja mukaansatempaavan johtamisen. Tämä on tärkeä askel yhtiöllemme ja hieno alku vuodelle 2021”, iloitsee P2X Solutionsin toimitusjohtaja Herkko Plit.

Lisätietoja:

Herkko Plit, toimitusjohtaja
+358 50 462 0788

Kati Levoranta, johtaja
+358 50 487 2728